Kuten tiedossa on, Detur meni lopulta konkurssiin. Deturin tuho on ollu välttämätöntä jo vuosien ajan, mutta muutaman sadan euron matkat ovat houkutelleet asiakkaita siitä huolimatta. Eikä mikään ihme, sillä korona-aika on muuttanut riskinsietokykyä matkailualalla muutenkin. Detur ei kuitenkaan edusta kaikkia matkatoimistoja, eikä Deturin konkurssi tarkoita sitä, että kaikki matkatoimistot jättävät asiakkaansa kuin nallin kalliolle. Lue tästä postauksesta miksi!
Mitä Deturille tapahtui 2022?
Lähdetään siitä, että käydään läpi nopeasti mitä tapahtui. Kesäkauden jo ollessa lopuillaan syyskuussa 2022 Deturin asiakkaat joutuivat ikäviin tilanteisiin eri kohteissa, kun hotellit alkoivat vaatia heiltä rahaa majoituksesta ja ruuista. Deturilla oli maksuvaikeuksia ja hotellit halusivat pelastaa oman nahkansa näin. Ihan ymmärrettävää sinänsä, mutta kurjaa asiakkaiden kannalta.
Tämän jälkeen lokakuun puolella Detur keräsi vielä rahaa myymällä huikeita matkoja ja 17.10 se hakeutui konkurssiin. Asiakkaat voivat hakea korvauksia yritykseltä ja lisäksi omasta matkavakuutuksestaan tai luottokunnaltaan. Korvaaja ja se, millä todennäköisyydellä korvauksia saa riippuu hieman tilanteesta.
Kaiken kaikkiaa Detur jätti pulaan jo matkalla olevat matkalaiset, sekä tulevaisuudessa matkustamaan aikoneet kansalaiset. Deturin toiminnasta jäi huono maku ja se turmeli kaikkien matkatoimistojen mainetta.
Detur on surkea matkatoimisto
Detur teki monta asiaa väärin ja mediaskandaalin vuoksi sosiaalisen median puolella näkee varoituksia siitä, kuinka ikinäkoskaanmilloinkaan ei tule varata matkatoimistolta matkaa tai mitään pakettimatkaa muutenkaan. Tämä on kuitenkin naurettava väite ja nyt kerron miksi.
Yksinkertaisesti siitä syystä, että Detur on surkea matkatoimisto ja häpeäpilkku, jonka toimintaa ei tule peilata muihin matkatoimistoihin. Detur on painanut matkojen hintoja alas jo pitkään ja sen kohdevalikoimassa on ollut ymmärrettävästi matkalaisia kovin kiinnostavia edullisia rantalomia. Se, että yritys hoiti konkurssin alla kommunikoinnin huonosti ja piiloutui täysin mediamylläkän aikana ei ole hyvää toimintaa. Se, että Detur ei maksanut ennakkoon hotelleja ja muita palveluita kuten vaikkapa Lupinus tekee, on niin ikään riskialtista asiakkaan kannalta.
Lupinus maksaakin kaikki lennot ja hotellit, sekä muut asiat jo ennen matkan tapahtumista ja asiakkaiden ennakkomaksuina tehdyt maksut sijoitetaan 100% matkan kulujen kattamiseen. Näin ollen ei voi käydä niin, että matkatoimisto menee konkurssiin matkan aikana ja jättää asiakkaat pulaan. Sitä paitsi olen itse omistajana oppaana opastetuilla matkoilla, joten piiloutuminen sängyn alle ei ole edes vaihtoehto. Lupinus panostaakin ennen kaikkea avoimeen kommunikaatioon ja luotettavuuteen. Jos matkan toteutumiseen on jokin minimihenkilömäärä, se johtuu yleensä lentoyhtiön ryhmälipun vaatimuksista ja kommunikoin silloinkin tilannetietoja ihan kysymättäkin.
Lupinuksen asiakasta suojaa matkatoimiston vakuus
Matkatoimistoilla pitää olla nykyään matkanjärjestäjän vakuus. Käytännössä minulle se tarkoitti sitä, että laitoin 32 000 euroa lukkoon vakuutusyhtiön tilille. Mikäli teen jotain väärin eli matka ei toteudu tai jää kesken, korvataan asiakkaiden jo maksamat rahat tästä vakuudesta. Vakuussumman tulee aina olla suhteessa myytyjen matkojen määrään, joten mikäli Lupinus kasvaa, kasvaa vakuus myös mukana.
Vakuus kattaa kaikki seuraavista asioista:
- Matkailijoiden kuljetus takaisin kotimaahan/muuhun paikkaan
- Matkailijoiden majoitus siihen asti, että kotimatka alkaa
- Tekemättä jääneiden matkojen rahallinen korvaaminen
- Käyttämättömien lahjakorttien rahallinen korvaaminen
Kuten jo sanoinkin, Lupinus maksaa etukäteen lennot ja majoitukset, joten käytännössä kuluttajasuojan korvattavaksi jää käyttämättömien matkojen ja lahjakorttien korvaaminen. Koska Lupinus on minun virolaisen yritykseni alla, on vakuus maksettu Viroon. Järjestelmä on kuitenkin koko EU:n kattava ja matkatoimiston vakuus kannattaa AINA tarkistaa ennen matkan varaamista.
Turvallisuuden kannalta pakettimatkan varaamisessa paras yhdistelmä onkin kehittämäni VALUVA-sääntö. Takaat turvallisuutesi matkatoimistolta varaessasi, kun:
- VA=Vakuus: Varmistat, että matkatoimistolla on EU:n lain mukainen vakuus, joka turvaa sinut siinä tapauksessa, että yritykselle käy jotain
- LU=Luottokortti: Maksat luottokortilla, sillä usein helpoin tapa saada rahat vaikkapa peruuntuneesta matkasta on tehdä asiasta reklamaatio luottokunnalle. Luottokunta eli Visa tai Mastercard tappelee yrityksen kanssa sinun puolestasi ja palvelu on ilmainen. Saat usein rahat takaisin heti ja luottokunta varmistaa sen, että saa saatavansa yritykseltä
- VA=Vakuutus: Hankit jatkuvan matkavakuutuksen. Vuosivakuutus on usein edullisempi kuin useampi kertavakuutus ja se on voimassa vakuutuksesta riippuen jopa 50 km päässä kotoasi. Matkavakuutus onkin fiksu keino turvata omaisuus ja esimerkiksi matkan peruuntuminen tai keskeytyminen silloin kun vaikkapa sairastut. Matkavakuutus voi myös korvata vaikkapa sen, että myöhästyt lennolta.
Kun muistat varmistaa, että sinulla on sininen kortti eli eurooppalainen sairasvakuutuskortti ja toki muut vaadittavat dokumentit ja rokotteet, olet valmis lähtöön. Lupinus pakettimatkat, -omatoimimatkat ja -tilausmatkat ovat turvallisia ja noudattamalla edellä olevia vaiheita varmistat sen, että olet myös taloudellisesti ja terveydellisesti turvattu matkan aikana.